sunnuntai 30.4.2017 | 06:15
SÄÄ
Sää nyt
°
m/s
  ° m/s
Sääsivulle »
MAINOS | KP24.fi

Kuinka unelmien talosta tehdään koti?


Tontilla kohoaa kaunis talo. Suunnittelit sen unelmiesi mukaan, mutta unohdit ottaa huomioon pari pikku seikkaa. Koirillasi on kynnet, jotka tuhoavat halvan laminaatin. Kun tulet jääkiekkotreeneistä kotiin, olisi mukavaa, että talossasi olisi tila, jossa välineet voisi pestä ja kuivattaa. Eikä keittiönpöydän äärestä mahdu kunnolla vetämään tuoleja esiin; saati sitten kävelemään.

Sanonta ”Hyvin suunniteltu on puoliksi tehty” pitää hyvin paikkansa myös talon rakentamisessa. Et kuitenkaan itse osaa aina ottaa huomioon kaikkia yksityiskohtia, joten kokosimme sinulle ammattilaisten vinkit, joiden avulla unelmien talostasi ei tule pelkkä talo vaan asuttava koti.


Tontti ja talo ne yhteen sopii

Tonttisi määrittää sen, voitko rakentaa kolmikerroksisen hirsitalon vai yksikerroksisen tiilitalon kahdella terassilla. Unelmatalon ulkonäkö kannattaa huomioida siis jo tontin valintavaiheessa. Jos rakennat kaava-alueelle, määrää kaava talon tyylisuunnan ja esimerkiksi katon mallin.

- Isoissa kaupungeissa rakennetaan yleensä kaava-alueelle ja pienillä paikkakunnilla haja-asutusalueelle. Esimerkiksi Kokkolassa tontit jaetaan kerralla, kun taas Ylivieskassa tontteja jaetaan tasaisesti koko vuoden eikä kaava aseta juurikaan esteitä, muuttovalmiita taloja valmistavan Vieskakodin toimitusjohtaja Vesa Savolainen kertoo.


Budjetti ei saa tuhota unelmia

Varsinainen talon suunnittelu alkaa budjetista. Pienikään budjetti ei murskaa unelmia, vaan talotoimittajan tehtävänä on löytää jokaiselle budjetille sopivat ratkaisut.

- Meiltä saa kustannusarvion koko taloprojektin kustannuksista millä tahansa talopohjalla. Kustannusarvio sisältää talon rakentamisen sekä liittymä- ja tonttikustannukset, Vesa sanoo.

Kaiken kattavan kustannusarvion kanssa on helppo marssia pankkiin.

Värivalinnoilla ja pintamateriaaleilla voidaan vaikuttaa kodin ilmeeseen. Kuvat: Jaakko Niemelä.


Mallit on tehty muutettaviksi

Ahdistavatko talomallit? Eikö mikään niistä tunnu omalta? Eipä hätää, sillä Vieskakodilla valmiiden mallistojen avulla ryhdytään luonnostelemaan pohjaratkaisua ja miettimään talon tyylisuuntaa. Esimerkiksi ikkuna- ja ovivalinnoilla sekä pergoloilla voi muokata talon tyyliä joko perinteiseen tai modernimpaan suuntaan.

- Pystymme lähtemään liikkeelle täysin tyhjästä. Haastamalla asiakkaan ideoita löydämme parhaat ratkaisut, Vieskakodin Kokkolan toimipisteen johtaja Joona Savolainen kuvailee.

Talomallikaan ei ole pysyvä elementti, vaan sitä voi muuttaa niin paljon kuin ikinä haluaa.

- Asiakkaille tulee usein täytenä yllätyksenä se, että talomallia voi muuttaa eikä se maksa mitään. Meidän tehtävämme on tehdä juuri sellainen talo kuin asiakas haluaa ja tarvitsee, Vesa muistuttaa.


Näin voit muuttaa taloasi:

  • Ulkoseinien mitat
  • Väliseinien paikat ja mitat
  • Ovien ja ikkunoiden koko, muoto ja lukumäärä
  • Verhoilu
  • Terassin koko ja muoto
  • Kattomalli ja -materiaali
  • Autokatokset ja varastot
  • Huoneiden koot, sijoittelu ja lukumäärä
  • Pohjamallin kääntäminen peilikuvaksi
  • Keittiön koko, malli ja varustelu
  • WC-, kylpyhuone- ja saunatilojen koko, muoto ja varustelu
  • Tulisija ja sen sijainti
  • Tekniset ratkaisut kuten lämmönlähde
  • Pintamateriaalit
Välillä asiakkaat esittävät myös erikoisia toiveita: eräs asiakas toivoi saunaan televisiota. Tässä saunassa tunnelmaa luodaan valoilla.


Talo joka huomioi tarpeesi

Kun haaveet on kartoitettu, on aika välttää prosessin suurin kompastuskivi: Kuinka talosta saadaan toimiva koti? Vieskakoti on ratkaissut tämän ongelman Kotimestari-palvelullaan. Kotimestarin tilasuunnittelussa keskiössä ovat elämäntapasi.

- Asiakkaat eivät välttämättä osaa ottaa kaikkia asioita huomioon, vaan ovat suunnitelleet tarkasti vain yhden osan. Siinä vaiheessa me tulemme apuun, Joona sanoo.

Jos siis rakastat koiria, haluat varmasti helposti puhdistettavat lattiapinnat ja arkieteiseen pesupisteen rapaista koiraa varten. Jos käyt vuorotöissä, olet tyytyväinen rauhallisesta sopesta, jossa voit ottaa torkut kenenkään häiritsemättä.

Tässä huoneessa on tilaa kirjoille ja työskentelylle.


Sanoista tekoihin ja työmaalle

Mitäs sitten tapahtuu, kun suunnitelmat on tehty? Mistä asioista sinun pitäisi huolehtia?

- Ennen rakentamisen aloitusta asiakkaan pitää hoitaa rakennusluvat kuntoon, siistiä tontti ja hankkia liittymät ja maatyöt.

Sen jälkeen voitkin vain seurata sivusta, kun sinulle rakennetaan talo. Perustusten päälle pystytetään elementit tai hirret. Jos muuttovalmis talo ei ole sinun juttusi, voit liata omat kätesi ja tehdä osan rakennustöistä itse.


Sisustus tekee talosta kodin

Vaikka ulkonäkö ja pohjaratkaisu vastaavatkin jo unelmiasi, ei talo ole vielä valmis. Sisustus tekee talosta kodin.

Palvelu on Vieskakodille tärkeää, joten valmis talo luovutetaan sinulle henkilökohtaisesti.

- Muilla yrityksillä edustaja kättelee eikä hänestä kuulu sen jälkeen enää yhtään mitään. Meillä edustaja käy tontilla ja perustuksilla ja on mukana myös luovutusvaiheessa. Me pyrimme toteuttamaan unelmia ja se on mahtavaa, miehet toteavat.

Sisustuksella kotiin saa luotua halutun tunnelman.



Joonasta tuli sittenkin myyntimies


Kun Joona Savolainen oli pieni, hän näki yrittäjän arkea vähän liikaa. Joona ei ollut vielä syntynytkään, kun hänen isänsä, Vesa Savolainen, perusti Ylivieskaan Talomyynti ja rakennuspalvelun 90-luvun alussa.

- Muistan, kun Joona sanoi, että yrittäjäksi hän ei ikinä rupea, kun pitää koko ajan olla töissä, Vesa nauraa.

Hetken aikaa Joona piti päänsä ja lähti opiskelemaan Kokkolaan. Töitä hän teki muiden palkkalistoilla. Loppujen lopuksi ratkaisu ei kuitenkaan tuntunutkaan oikealta ja perheyrityksen arki alkoi houkutella. Vieskakodin Kokkolan toimipiste avattiin vuona 2015 ja sitä johtaa Joona, jolla myynti on verissä.

- Myyntiä joko osaa tai sitten ei. Joona kuuluu ensimmäiseen ryhmään, Vesa toteaa.

- Haluan kehittyä myynnissä jatkuvasti ja siinä onnistuminen on itsestä kiinni. Tietotulva on kyllä ollut valtava, ja eniten opettelemista on ollut järjestelmissä ja rakennuspuolella, Joona kuvailee.

Pojan mukaantulon myötä isänkin on pitänyt opetella uusia työtapoja.

- Ennen kaikki mahdollinen tieto oli joko koneellani tai omassa päässäni, mutta nyt olen oppinut delegoimaan asioita paremmin, Vesa nauraa.

Vaikka yritys on ryhtynyt brändäämään muuttovalmiita taloja omalla Vieskakoti-toiminimellään, tekevät he edelleen töitä pienellä porukalla. Savolaisten lisäksi yksi henkilö hoitaa myyntiä ja työmailla ahertaa 15 ihmistä.

- Ajankäyttö on iso haaste, mutta teemme jatkuvasti asioita sen eteen, että työpäivämme pysyisivät normaalimittaisina. Tosin, jos istumme vapaa-ajalla saman pöydän ääreen, keskustelu kääntyy helposti työasioihin, Vesa kertoo.

Ainakaan vielä miehet eivät ole tapelleet, vaikka näkemyseroja löytyykin. Näkemyserot ovat kuitenkin pelkästään positiivinen asia ja takaavat yrityksen jatkuvan kehityksen.

- Jokainen on yksilö, mutta on meissä myös paljon samaa. Olemme molemmat hyvin periksi antamattomia, miehet toteavat pienen pohdinnan jälkeen.

Kun Vesa ja Joona Savolainen istuvat vapaa-ajallaan saman pöydän ääreen, keskustelu kääntyy helposti työasioihin.



Tiesitkö, että…

Vieskakoti on rakentanut alueelle yli 900 taloa ja heiltä löytyy kokemusta yli 20 vuoden ajalta.

…talomuoti on muuttunut moderniksi ja selkeälinjaiseksi. 15 vuotta sitten joka talossa oli erkkeri, mutta nyt pohjaratkaisu on useimmiten suorakaiteen muotoinen. Myös neliöt ovat pienentyneet.

… Vieskakodilla saat kymmenen vuoden rakennetakuun, kahden vuoden asennustakuun ja vuoden materiaali- ja valmistusvirhetakuun.

…hirsitaloissa on aina hyvä sisäilma. Välillä kaavamääräys ei salli perinteisen hirsitalon rakentamista. Vieskakodin hirsitaloihinvoidaan kuitenkin tehdä nurkat, jolloin kaava ei tuota ongelmaa.


Artikkeli on toteutettu kaupallisessa yhteistyössä Vieskakodin kanssa.