keskiviikko 12.12.2018 | 14:26
Sää nyt
°
m/s
  ° m/s
Sääsivulle »
Uutiset

Lukija äimistelee Helsingin suurta valtaa

Keskipohjanmaa+ | To 26.7.2018 klo 17:00

Näyttää kovasti siltä, että kaikista kauniista puheista huolimatta ja riippumatta siitä mikä puolue on hallitusvastuussa, niin koko Suomi tyhjennetään asukkaista ja Helsinki jää ainoaksi toimivaksi kaupungiksi koko valtakunnassa. Nykyinen kasvu on isompaa, kuin kaikkien muiden yhteensä. Yhtään valtakunnallista laitosta ei ole pystytty perustamaan tai siirtämään maakuntiin enää moneen vuoteen.

Kun seuraa yhä kasvavien kaupunkilaispuolueiden Demarien ja Vihreiden mielipiteitä, niin täällä ajetaan alas myös maatalous, jolloin viimeinenkin navetta ja maatila voi sammuttaa valot haja-asutusalueilla, eikä jäljelle jää mitään, muuta kuin pusikkoa.

Viimeinen tieto on, että kriisinhallintakeskus siirretään Kuopiosta Helsinkiin. Naurettava selitys oli, että sillä säästetään matkakustannuksia. Miksei sitä ja kaikkia muitakin siihen liittyviä toimintoja olisi voinut siirtää vaikkapa Jyväskylään? Sinne on kaikkialta Suomesta lyhempi matka, kuin Helsinkiin.

Ortodoksinen arkkipiispanistuin siirrettiin Kuopiosta Helsinkiin. Fimean muutaman ihmisen siirto Helsingistä Kuopioon nostatti pääkaupungin mediassa (joka on yhtä kuin valtakunnan media) sellaisen ranttalin, että ei tullut siirrosta mitään. Kun taas opettajankoulutuksen siirto pois Savonlinnasta vaatii tuhannen ihmisen muuttoa, mutta se ei paljon hetkauttanut, kun sehän tapahtui siellä jossakin provinssissa, joka ei juuri mediaa kiinnosta.

Mielisairaala siirrettiin Kellokosken upeista väljistä maisemista keskelle Helsingin ruuhkaa, jossa ei ole ainakaan potilaan kannalta mitään järkeä. Siinä joutuu samalla lähtemään henkilökunta omakotitaloista kalliisiin ja ahtaisiin keskusta kerrostaloihin. Hyrylän varuskunnan tiloista lähti kansainvälinen keskus tietenkin Helsinkiin.

Tämä kehitys vain kiihtyy ja jossakin vaiheessa on tilanne sellainen, että mikään valtion virasto, laitos yms. ei voi muualla ollakaan, kun kaikki muutkin ovat jo Helsingissä. Sitä kummallisemmalta tämä tuntuu, koska digitalisaation myötä on aivan sama missä erilaiset laitokset sijaitsevat.

Näyttää vain olevan niin, että Helsingin kaupungin pormestarin ja virkamiesten valta on jo niin suuri, että siihen ei pysty pääministerikään vaikuttamaan ja valtakunnan media hoitaa loput. Eikä sillä itsekkyydellä ole äärtä eikä määrää.

Ihmetyttää vain, että maakuntien miehet eduskunnassa vain vikisevät, kun Helsinki tekee mitä tahtoo.

Nimim. Helsinkiin juuttunut

#
Sää nyt
°
m/s
  ° m/s
Sääsivulle »
Fingerpori