Sää nyt
°
m/s
  ° m/s
Sääsivulle »
Uutiset

Thaimaan luolapelastukseen osallistunut Mikko Paasi saapui Linnan juhliin yhdessä puolisonsa kanssa: "Tämä merkitsee meille todella paljon"

Paasi kantoi juhlissa Thaimaan kuninkaan myöntämää kunniamerkkiä. Krista Paasi on lähdössä perjantaina takaisin Thaimaahan.

Markku Uhari Keskipohjanmaa+ | To 6.12.2018 klo 21:52

Thaimaan luolapelastukseen osallistunut sukeltaja Mikko Paasi kantoi Linnan juhlissa Thaimaan kuninkaan myöntämää kunniamerkkiä. Paasi kertoi kutsun olleen yllätys.

– Kyllä se oli yllätys ihan loppuun asti. Tämä merkitsee meille todella paljon, Paasi sanoi.

Hän oli juhlissa yhdessä puolisonsa Krista Paasin kanssa.

Thaimaan sukellusoperaatio tapahtui heinäkuun alussa. Kaikki luolaan loukkuun jääneet pojat saatiin pelastettua.

– Viime viikonloppuna Birminghamissa tapasimme ensimmäistä kertaa melkein koko tiimin kanssa, joka siellä oli (luolapelastusoperaatiossa). Emme ole kauheasti puhuneet keskenämme.

– Oli hienoa nähdä porukkaa ja keskustella millaisia tarinoita heillä ja meillä oli, Paasi kertoo.

Hän kantoi juhlissa Thaimaan kuninkaan kantamaa kunniamerkkiä. Krista Paasi on lähdössä perjantaina takaisin Thaimaahan.

#
Sää nyt
°
m/s
  ° m/s
Sääsivulle »
Fingerpori