lauantai 23.9.2017 | 01:15
SÄÄ
Sää nyt
°
m/s
  ° m/s
Sääsivulle »
to 3.2.2011 klo 06:00

Kaisa Suomala: Tiedän paikan armahan

kaisa.suomala@kpk.fi
Kun lähden ajamaan Ylivieskasta Oulua kohti, Oulaisissa on luotava hellä katse oikealle. Tuolla se tapahtui! Siellä ovat vanhat rapatut seinät, joiden sisällä on paljon uutta elämää. Oulaskankaan sairaalassa syntyy vuodessa vähintään 800 vauvaa, joinakin vuosina lähemmäs 900. Nyt ilmassa leijuu uhka, että joka vuosi liki tuhannen vauvaa odottavan perheen pitää repiä arkeensa pidentyvien synnytysmatkojen mentävä reikä ja otettava vastaan maantiekilometrien tuomat riskit. Tämä kaikki vain siksi, että joku on jossain on päättänyt määritellä synnytyksen vaaralliseksi lääketieteelliseksi toimenpiteeksi. Näin riskialttiit operaatiot on keskitettävä isoihin yksiköihin potilasturvallisuuden nimissä. Perustelu on ovelasti valittu, sillä se leimaa vastustajat välittömästi vaarallisiksi haihattelijoiksi. Kuka nyt potilasturvallisuutta vastustaisi? Hölmöähän se olisi. Turvallisuus ei voi olla vain lukuja, virkoja ja valmiuksia. Ei edes potilasturvallisuus. Turvallisuus on aina myös koettua turvallisuutta. Se on uskoa siihen, että ei jää yksin ja hylätyksi, että saa apua, että on turvallisissa käsissä, joissa itse voi ponnistaa parhaimpaansa. Juuri sellaista turvallisuutta Oulaskankaan sairaalan synnytysosasto tarjoaa. Hymyilevässä ja kiireettömässä ilmapiirissä synnyttäjää rohkaistaan aktiivisuuteen. Hoito on hyvää ja täsmällistä jo äitiyspoliklinikalla, jossa seurantakäyntien ajat pitävät ihailtavasti kutinsa. Tiedän kyllä, mitä on olla riskisynnyttäjä, jonka ennenaikaisesti syntyvät vauvat tarvitsevat yliopistosairaalan tehohoitoa. Siksi tiedän, että yleensä riskitapauksiin voidaan varautua ennalta. Niiden takia ei kaikkia synnytyksiä tarvitse vain varmuuden vuoksi keskittää. Hyvässä synnytyksessä ei ole potilaita. Äiti saa olla äiti, isä saa olla isä ja lapsi saa olla lapsi. Kirjoittaja on pikku hiljaa keskipohjalaistuva journalisti.