perjantai 23.6.2017 | 16:42
SÄÄ
Sää nyt
°
m/s
  ° m/s
Sääsivulle »
su 1.1.2012 klo 06:00

Honkaharjun esteettömästä mallikeittiöstä vinkkejä omaan kotiin

Hannele Koski esittelee esteettömän keittiön ratkaisuja. KP/CLAS-OLAV SLOTTE

Anne Saarikettu (KP)

Kokkolan Honkaharjuun on valmistumassa esteetön mallikeittiö. Henkilöt, jotka tarvitsevat kotiinsa vinkkejä esteettömistä ratkaisuista, pääsevät testaamaan ja kokeilemaan keittiötä vuodenvaihteen jälkeen. Keittiö sijoittuu Artun pirtin yhteyteen palvelutalon vanhaan osaan, jonka remontti päättyy tammikuun puolivälissä. Keittiö palvelee myös esteettömään asumiseen keskittyneitä yrityksiä sekä opetus- ja oppimisympäristönä. Honkaharjun väestä keittiötä tulee hyödyntämään varsinkin vaiho eli vanhusten arviointi- ja tilapäisen hoidon osasto. Se sijaitsee keittiön välittömässä läheisyydessä. Ratkaisujen odotetaan kiinnostavan etenkin Kokkolan ja lähialueiden kuusikymppisiä ja sitä vanhempia sekä muun muassa näkö-, kuulo- ja liikuntavammaisia, reumaatikoita ja aivoinfarktista kuntoutuvia. Keittiön ennakoidaan herättävän laajaa mielenkiintoa myös julkisella puolella. – Tutustumalla esteettömään keittiöön sen ratkaisuista voi saada tukea kotona selviytymiseen entistä pitempään, Keski-Pohjanmaan ammattikorkeakoulun tutkimus- ja kehitysyksikön Centrian hyvinvointitiimin projektipäällikkö Olli Joensuu tiivistää. Joensuuta voi luonnehtia myös idean isäksi. – Tutustuin viitisen vuotta sitten Tampereen ammattikorkeakoulun esteettömään malliympäristöön, joka toimi näyttelytilana. Aluksi ajattelin, että myös Kokkolaan esteetön keittiö tehtäisiin ammattikorkeakoulun tiloihin, mutta silloin sekin olisi jäänyt näyttelytilaksi, hän taustoittaa. Sittemmin Honkaharjun vanhaa osaa alettiin remontoida ja syntyi ajatus esteettömän keittiön sijoittamisesta sinne. – Tietääkseni esteetön keittiömme on ainoa, joka on aidossa arjen ympäristössä, Joensuu iloitsee. Esteetön keittiö tulee olemaan myös monipuolinen oppimisympäristö, josta hyötyvät ainakin paikalliset tekniikan, vaatetustekniikan sekä sosiaali-, terveys- ja kulttuurialan opiskelijat. Lisäksi yhteistyötä viritellään muiden malliympäristöjen suuntaan.

Tietoa myös tuotekehitykseen

Toistaiseksi esteettömän keittiön toteuttamiseen on osallistunut kolmisenkymmentä yritystä. Ne ovat lahjoittaneet ja asentaneet keittiöön tuotteitaan. Ensi vuonna mukaan on tulossa jopa parikymmentä uutta yritystä. – Yritykset saavat näin paitsi mainosta, myös kehitystietoa tuotteistaan opiskelijoiden opinnäytetöiden kautta. Jatkossa yritykset myös päivittävät mallikeittiön tuotteitaan, Honka-hankkeen projektipäällikkö Hannele Koski kertoo. Valtaosaa ratkaisuista valmistetaan muualla kuin Keski-Pohjanmaalla, mutta esteettömän keittiön ansiosta maakuntaan on saatu tuotteiden jälleenmyyntiä. – Yksittäiset esteettömän asumisen ratkaisut eivät ole kovin kalliita. Kustannukset eivät paljoa poikkea tavanomaisista, Koski ja Joensuu huomauttavat viitaten myös siihen, että kotiasumiseen on aina edullisempaa satsata kuin laitosasumiseen. Esteetön keittiö oleskelutiloineen on keskeinen osa Honka-hanketta. Siihen liittyvät myös palvelutalon vanhaan osaan rakennettava kuntosali ja inva-WC, kabinetti sekä kaksi makuuhuonetta erikoisratkaisuineen. Osa kokonaisuutta on lisäksi vitriininäyttely, jossa on esillä asumisen apuvälineitä. – Näyttelyssä on muun muassa syömiseen ja pukeutumiseen liittyviä pienapuvälineitä, joita ei näe kaupoissa. Näyttelystä saa tietoa, mistä niitä voi hankkia, Olli Joensuu vinkkaa. Kaikissa Honka-hankkeen tiloissa hyödynnetään viimeisintä tekniikkaa.

Esteettömyys huomioon myös sisustuksessa

Tilojen sisustussuunnittelusta vastaa kokkolalainen Jaana Niemi. Sisustuksessa käyttäjät on otettu huomioon monin tavoin: esimerkiksi heikkonäköisten havainnointia helpottavat voimakkaat värikontrastit. – Ikkunoissa ovat paloturvalliset verhot ja huonekalukankaat ovat kestäviä, Niemi jatkaa. – Tiloista haluttiin esteettiset ja kotoisat, Koski lisää. Hanketta rahoitetaan Kokkolan kaupungin, EU:n, valtion sekä Keski-Pohjanmaan ammattikorkeakoulun varoin. Avoimia ovia vietetään helmikuun 7. päivänä. Avajaisseminaariin osallistuu muun muassa ikinuori tanssinopettaja ja yrittäjä, helmikuussa 85 vuotta täyttävä Aira Samulin. Juonnosta vastaa kokkolalaislähtöinen toimittaja Maarit Tastula.