tiistai 17.10.2017 | 17:45
SÄÄ
Sää nyt
°
m/s
  ° m/s
Sääsivulle »
su 8.11.2009 klo 22:45

Ian Kershaw: Hitler

Pekka Tuomikoski

Ian Kershaw: Hitler. Suom. Ilkka Rekiaro. Otava 2009. Historioitsija Kershawin kustantajaltaan saama urakka kaksiosaisen Hitler-tutkimuksensa lyhentämiseksi on koitunut lukevan yleisön parhaaksi. Tosin lähes 1000-sivuinen ”Hitler-raamattu” ei ole lukuelämyksenä sieltä keveimmästä päästä. Saatikka kun aiheena on yksi maailmanhistorian synkimmistä henkilöhahmoista. Mainion kuvamateriaalin lisäksi Kershaw on kuitenkin onnistunut tekemään myös historiallisille lähteilleen hyviä ja suurta yleisöä kiinnostavia kysymyksiä. Ensimmäinen suuri kysymys hänen teoksensa lähtökohtana on seuraava: Kuinka sellainen omalaatuinen, sopeutumaton yksilö pystyi ottamaan vallan Saksassa, nykyaikaisessa, monimutkaisessa, taloudellisesti kehittyneessä ja kulttuurisesti edistyksellisessä maassa? Toisenkin pääkysymyksen tunnettu Hitler-tutkija esittää: Kuinka Hitler pystyi niin nopeasti alistamaan hallintaansa vakiintuneen poliittisen eliitin, ohjaamaan Saksan katastrofaalisen vaaralliseen uhkapeliin, jossa tavoitteena oli koko Euroopan alistaminen, uhkapeliin, jonka ytimenä oli järkyttävä, ennennäkemätön kansanmurhasuunnitelma? Vaikka huolellisen lähdetyöskentelyn tuloksena syntyneessä teoksessa käydään tarkoin läpi Hitlerin psykopaattista luonnetta, ei yhden persoonan harteille tällä perusteella ja yksinomaan sälytetä maailmanhistorian suurinta syntitaakkaa. Kershaw käsittelee taitavasti Hitlerin ja Saksan kansan ”symbioosia” - toista ei olisi ollut ilman toista uuden maailmansodan hurjassa rynnistyksessä. Ennen vuotta 1919 Hitler oli mitätön ja omituinen pikkulurjus. Vasta I maailmansodan lopputulos petasi tien auki Hitlerin valtaantulolle. Vastauksia Hitlerin suosioon Kershaw hakee myös tunnetun saksalaisen sosiologin Max Weberin ”karismaattisen auktoriteetin” käsitteestä. Sen mukaan ihminen ei voi nousta suosioon, ellei hänellä ole yleisöä joka kokee messiaansa sankarilliseksi persoonaksi. Lähtökohtana ja huomion keskipisteenä ei siis niinkään ole henkilö itse kuin häntä palvova yhteisö. Millaisia arvoja saksalaiset maailmansodan tappioita kokeneet ja hyvitystä hakevat ihmiset nostivat ideologiselle jalustalleen? Tietysti Hitlerin täytyi itse edustaa näitä arvoja ja työskennellä niiden hyväksi – kukaan muu ei olisi siihen pystynyt. Kershawin mukaan edes itse Göbbels ei olisi voinut astua Hitlerin saappaisiin.

Rintamalinjojen eri puolilta

Kun yksi henkilö nostetaan jalustalle ja hänet läpivalaistaan voimakkaalla tutkimusvalolla, syyllistytään helposti toisen osapuolen – tässä tapauksessa liittoutuneiden ja ennen muuta Stalinin roolin – mitätöintiin tai aliarviointiin. Tästäkin ansasta brittiläinen Hitler-tutkija livahtaa kettumaisen kepeästi, sillä hän on pureutunut tutkimuskenttäänsä hyvin ansiokkaasti rintamalinjojen eri puolilta. Stalinia käsitellään teoksessa vahvana vastapelurina. Hitlerin persoonan kuvaus on teoksen saldo sanan varsinaisessa merkityksessä. Vaikka kirjailija ei voikaan uida tutkimuskohteensa liiveihin, valottavat lukemattomat aikalaiskuvaukset ja historian pienet detaljit olosuhteita joissa Hitlerin onnistui yllättävän vähällä vaivalla käynnistää maailmanhistorian suurin katastrofi. Tästä kirjoitustyylistä käy hyvin kuvaus ajalta hieman ennen toisen maailmansodan syttymistä: ”Niin ihmeelliseltä kuin se kuulostaakin, Euroopan horjuessa sodan partaalla Hitler oli tuona dramaattisena kesänä lähes kolme kuukautta miltei tyystin poissa pääkaupungista Berliinistä. Suuren osan ajasta hän matkusteli eri puolilla Saksaa kuten aina, jos ei ollut Berghofissaan korkealla Berchtesgadenin lähistöllä. Kesäkuun alussa hän kävi Volkswagenin tehtaan rakennustyömaalla Fallerslebenissä, missä hän oli muurannut peruskiven noin vuotta aiemmin. Sieltä matka jatkui Wieniin ”valtakunnan teatteriviikolle”, jonka aikana hän näki Richard Straussin Friedenstagin, viihdytti adjutanttejaan kertomalla 30 vuoden takaisista käynneistään Wienin teattereissa ja oopperoissa ja esitelmöi heille Wienin hienosta arkkitehtuurista. Ennen lähtöä hän kävi sisarentyttärensä Geli Raubalin haudalla. Hän jatkoi matkaa lentämällä Linziin, missä hän kritisoi työläisten uusia kerrostaloja, koska niistä puuttuivat hänen mielestään kaikkiin asuntoihin välttämättä kuuluvat parvekkeet.” Yhteen suureen kysymykseen Kershaw ei koskaan löytänyt vastausta: huolimatta kaikista kirjoituksistaan kirjailija ei ole koskaan täysin kyennyt ymmärtämään lopullista syytä Hitlerin suureen juutalaisvihamielisyyteen. Ilkka Rekiaron suomennostyö on ensiluokkaista jälkeä.