perjantai 23.6.2017 | 16:39
SÄÄ
Sää nyt
°
m/s
  ° m/s
Sääsivulle »
su 6.9.2015 klo 06:00

Maaninkavaara on hullu ja oivaltava kuvaus suomalaisuudesta

Maaninkavaara, ensi-ilta Tampereen työväen teatterissa 1.9.2. Miika Nousiaisen romaanin pohjalta dramatisoinut Minna Leino. Ohjaus Jarno Kuosa. Lavastus- ja pukusuunnittelu Milja Aho. Video-, valo- ja äänisuunnittelu Kyösti Kallio. Laura Airola Miika Nousiaisen toisesta romaanista, Maaninkavaarasta, tuli ilmestyttyään paitsi kirjallinen menestys, myös todella esitetty näytelmä. Se on nähty useissa teattereissa Rovaniemeltä Helsinkiin, tällä kaudella näytelmä pyörii Tampereen lisäksi ainakin Jyväskylässä. Ei ihme. Maaninkavaara on niin suomalaista teatteria kuin teatteri voi olla. Se on kuvaus kahden sukupolven ja erilaisten arvojen törmäyksestä, mutta myös tragikoominen ja lempeä isä-tytär -suhteen ja urheiluhulluuden kuvaus. Fanaattisuus on ehtymätön huumorin lähde, joten Maaninkavaara on myös todella hauska. Suomalaisen kestävyysjuoksun tulevaisuuden kontolleen ottanut Martti Huttunen menettää urheilijapoikansa yllättäen. Martin tytär Heidi päättää auttaa isää menetyksestä toipumisessa aloittamalla itse juoksun, ja pyytämällä isäänsä valmentajaksi. Näistä lähtökohdista alkaa hengästyttävä matka kohti Heidin loppuunpalamista, Martin avioeroa ja lopulta isän ja tyttären sovitusta kohti. Tampereen työväen teatteri on tarttunut Minna Leinon Kansallisteatterille nelisen vuotta sitten taidokkaasti sovittamaan versioon. Se nostaa keskiöön olennaisen – isän ja tyttären suhteen. Vaikka on Maaninkavaara myös kuvaus perisuomalaisesta "kestävyys"avioliitosta: kultaisesta vaikenemisesta, ahdistavasta puhumattomuudesta, todellisuuspaosta Kauniisiin ja rohkeisiin. Mika Honkanen tekee hienon roolin Martti Huttusena – mies sopii rooliin kuin sinappi nakkiin ulkonäköä myöten, ja nostaa Huttusen raivokkuuden ja ehdottomuuden sen vaatimalle tasolle. Ensimmäisen roolinsa Tampereen työväenteatterissa tekevä, pohjalaislähtöinen teatterikoulun kasvatti, Maija Koivisto esittää herkästi ja koskettavasti Heidiä, joka uhraa nuoruutensa isänsä mielenterveyden eteen. Näyttelijät pelaavat toimivaa yhteispeliä. Pienen alkukankeuden jälkeen Maaninkavaara lähtee käyntiin kuin valmentajan Lada, ja hölkkää loppuun täydellä höyryllä. Kyyneliltäkään ei säästytä. Perinteiseksi puhenäytelmäksi esitys on dynaaminen kuin juoksijan venytys. Kyösti Kallion video- ja valosuunnittelu tukee hyvin tarinan jännitteitä ja antaa ulottuvuuksia ja hengähdystaukoa kahden näyttelijän intensiiviseen työskentelyyn. Maaninkavaara on varma menestys teatterille myös siksi, että se koskettaa hyvin monia: teini-ikäiset voivat samaistua Heidin kamppailuun vanhempien miellyttämisen ja omien haaveiden välillä, Martissa puolestaan suomalaiset miehet tunnistavat taatusti tuttuja sävyjä, ellei itsessään, ainakin isissään. Maaninkavaara voi olla myös keino saada penkkiurheilijat tv:n ääreltä vaihteeksi teatterin katsomoon.