sunnuntai 19.2.2017 | 13:37
SÄÄ
KOKKOLA
Sää nyt
°
m/s
  ° m/s
Sääsivulle »
UUTINEN | KP24
to 12.1.2017 klo 06:00

Elokuva-arvio: Naimalupaus pelkkä naimalupa

Kuudes kerta. Ohjaus ja käsikirjoitus Maarit Lalli. Kuvaus Teppo Högman. Pääosissa Pihla Viitala, Antti Luusuaniemi. 108 min. K16. Huh Huh -Filmi Oy 2016. Rex 1, Kokkola. Kinokulma, Oulainen. * * * Hannu Björkbacka He loukkaavat toisiaan. Ehkä eivät haluaisi. Ehkä heidän on pakko. Ja kuka sen maksaa? Turhan vähän tunnettu ja vasta äsken näkemäni tsekkiklassikko, Stefan Uherin ohjaama Aurinko verkossa (Sinko v sieti, 1962) tuli ottamisineen, jättämisineen ja pettämisineen mieleeni, kun katsoin Maarit Lallin "panodraamaa" Kuudes kerta. Kuten Aurinko verkossa, myös Lallin elokuva käyttää pohdintoihinsa omaperäisesti sisäistä kertojanääntä ja näyttää, miten vanhempien virheet ja itsekkyys jättävät jälkensä lasten elämään. Kaunein suhde tässäkin filmissä on lapsen ja vanhemman välillä. Mutta sekin yhteys pätkii, on katkonainen ja hetkiin tiivistetty. Siitä todistavat vain valokuvat ja häivähtävät kosketukset. Elokuvilla on viisikymmentä vuotta väliä, mutta jotkut asiat pysyvät samoina, vaikka Kuudes kerta näennäisesti kertookin nykyisen "hektisen internet-ajan" haasteista. Annika (Pihla Viitala) on jättänyt lupaavan poliisin uran paetakseen pieleen mennyttä suhdetta. Nyt hän on yksityisetsivä, joka elokuvakliseiden tapaan on erikoistunut keräämään todisteita aviopuolisoiden uskottomuudesta. Eräällä keikalla hän kirjaimellisesti törmää kiimaiseen kiinteistönvälittäjään. Ja jää kiinni kuudenteen kertaan. "Kuudes kerta" on Annikan itselleen asettama raja. Sen jälkeen ei ole enää kysymys seksistä, vaan rakkaudesta. Ongelmana on itseriittoinen kiinteistönvälittäjä (Antti Luusuaniemi), aviomies ja neljän lapsen isä, jolle irtosuhteet ovat ammatin ja elämän suola. Risto-Matista nimensä Rickyksi vaihtanut panomies myy senkin, mikä on seinässä kiinni ja nai kaikkea mikä vielä vähänkin liikkuu. Poka on slanginimike sekä asiakkaalle että baarista isketylle seuralaiselle. Rickylle kaikki naiset ovat potentiaalisia pokia, molemmissa merkityksissään. Ennakkotrailerista saa käsityksen, että Kuudes kerta olisi vain reipas parisuhdekomedia. Sen kuvissa onkin vetävän popin säestämänä vilkkautta ja vaihtelevuutta, mutta kovin raikkaaksi elokuvaa ei voi sanoa. Ensimmäinen kohtaus on haudanvakava, sitten mennään pitkän aikaa komediavaihteella, kunnes piehtaroidaan jo itsesäälissä ja välillä kyynisyydessä. Vasta päätöksessään filmi näyttää todellisen karvansa - kenties jo liian myöhään. Tunteisiin käyvien, sanattomien loppukuvien jylhyys ja raamatullisen lopputekstin hurjuus ovat Kuudennen kerran parasta antia. Ehkä kyseessä on Maarit Lallin eroelokuva samalla tavalla kuin Vuosaari (2012) oli Aku Louhimiehen? Tässäkin lapsi jää sijaiskärsijäksi. Toisin kuin Kuudes kerta, Vuosaari oli episodifilmi. Louhimies jätti jaksoista pois Antti Luusuaniemen näyttelemän painijan tarinan. Siitä piti myöhemmin ilmestyä oma elokuvansa, mutta eipä ole näkynyt. Nyt Luusuaniemi saa pitkästä aikaa ison pääroolin, ikään kuin revanssin, eikä yhtään pidättele hahmonsa epämiellyttävyyttä. Kaikkien kiinteistönvälittäjien olisi syytä loukkaantua ammattikuntansa puolesta. Suuri osa tarinasta vietetään komeissa, tyhjissä lukaaleissa, jotka ilmentävät aiheena olevaa ajan hengettömyyttä. Valitettavasti irrallisuutta ja erillisyyttä kuvaava Kuudes kerta jää viileytensä vangiksi. Kamera rakastaa Pihla Viitalaa, mutta Annikan sielu tahtoo jäädä kopean ulkokuoren alle. Tyylikkäältä näyttävään elokuvaan on jäänyt kauneuspilkuiksi pieniä amatöörimäisyyksiä ja tv-sarjamaisuuksia. Annikan vuokra-auton peräluukkuun keksitään yllättäen vika, jotta päästään jatkamaan pitemmäksi käsikirjoitettua keskustelua liikennepoliisin kanssa. Suttuisuudessaan röyhkeä ja rohkea Rickyn itsetyydytyskohtaus pilataan "keventävällä" visuaalisella vitsillä. Veteraanit Arja Saijonmaa, Esko Salminen ja Dick Idman näyttäytyvät lupaavina, mutta lopulta tarina jättää kunkin lehdellä soittelemaan. Maarit Lalli muistetaan ohjaajana vaatimattomasta, mutta yritteliäästä ja tärkeimmät Jussi-palkinnotkin voittaneesta elokuvastaan Kohta 18 (2012). Tämän katsojan mielessä ohjaajan muistettavin on silti vieläkin kuoliaaksi naurattava lyhytfilmi Kovat miehet (2000). Sen pitäisi kuulua pakollisena Suomi 100 -juhlavuoden tilaisuuksiin juhlapuheiden ja liputusten oheen: Ja kottiin et soita, kuulitko? Veikolle, soitat Veikolle!