perjantai 20.10.2017 | 15:27
SÄÄ
Sää nyt
°
m/s
  ° m/s
Sääsivulle »
#
ke 15.2.2017 klo 06:00 0

Huippusellisti häikäisi Pietarsaaressa

Barokkikonsertti Pietarsaaren Malmin talon salissa 12.2.2017. Catherine Jones, sello & Annamari Pölhö, cembalo. Vivaldi, Barrière, Boccherini, Graziani, Cirri.

Anneli Carlson-Suojoki

Pietarsaaressa vuosittain vietettävä Runeberginviikko kesti tänä vuonna maan 100-vuotisjuhlan kunniaksi täydet kaksi viikkoa. Viimeiseen päivään mahtui pääjuhlan lisäksi peräti kolme konserttia, joista ensimmäinen pidettiin iltapäivällä kaupunginmuseon juhlasalissa. Konsertti järjestettiin yhteistyössä Pietarsaaren Sinfoniettan ja ammattikorkeakoulu Novian kanssa ja oli myös osa Pietarsaaren konserttisarjaa.

Konsertissa esiintyivät australialainen, nykyään Veronassa barokkisellonsoiton professorina toimiva sellisti Catherine Jones sekä cembalisti Annamari Pölhö, joilla molemmilla on mittava meriittilista. Siitä, että Pietarsaareen saatiin maailmanluokan huippusellisti, on kiittäminen Lauri Pulakkaa, joka kutsui Jonesin Pietarsaareen pitämään mestarikurssia Noviassa omille oppilailleen. Koska myös Pölhö toimii tällä hetkellä opettajana samassa oppilaitoksessa, yhteisen konsertin järjestäminen oli luontevaa ja johdonmukaista. Molemmat mestarimuusikot ovat lisäksi erikoistuneet barokkimusiikkiin, ja niinpä yleisölle tarjottiin kunnon pläjäys 1700-luvun virtuoosisonaatteja, jotka pyrittiin myös soittamaan mahdollisimman ajanmukaisesti. Mahdollisimman, koska kukaan ei pysty tietämään tarkalleen, miten niitä tuohon aikaan esitettiin.

Antonio Vivaldia ja Luigi Boccherinia lukuun ottamatta kaikki konsertin säveltäjänimet ovat suurelle yleisölle entuudestaan tuntemattomia, ja Vivaldia lukuun ottamatta kaikki säveltäjät olivat myös itse erittäin taitavia sellistejä. Tämän kuuli myös heidän sonaateistaan, jotka vaativat soittajalta huimaa teknistä osaamista. Toisena numerona esitetyn Jean Baptiste Barrièren sonaatin jälkeen oli jo valmis vannomaan, että tässä kuultiin nyt konsertin eniten virtuoositaitoja edellyttävä kappale. Vaativat kolmois- ja nelosotteet, jousen äärimmäisen nopea käsittely, vasemman käden vinha sorminäppäryys ja tulkinnan säihkyvä eloisuus saivat yleisön haukkomaan henkeään.

Eleganssi, taituruus ja musiikkiin heittäytyminen saivat kuitenkin jatkoa Boccherinin sonaatissa, Carlo Grazianin kapriisissa soolosellolle ja konsertin päättäneessä, Giovanni Battista Cirrin sonaatissa, eikä Jones urakkansa päätyttyä vaikuttanut edes väsyneeltä. Annamari Pölhö oli cembalon ääressä vuorenvarma partneri, ja sujuvaa yhteissoittoa oli nautinto kuulla. Vastaavanlainen konsertti olisi harvinaista herkkua missä tahansa, ja pienellä paikkakunnalla se oli sitä erityisesti. Tämä sunnuntaimatinea ei unohdu ihan hetkessä.

Julkaisemme kommentit tarkistuksen jälkeen nimimerkillä tai nimellä. Käytämme nimimerkkiä, mikäli se on syötetty. Tarvitsemme nimen toimituksen käyttöön kommentin julkaisemiseksi.