torstai 23.3.2017 | 02:10
SÄÄ
Sää nyt
°
m/s
  ° m/s
Sääsivulle »
#
UUTINEN | KP24
pe 17.2.2017 klo 15:49 [päivitetty la 21:52] 0

Perhonjokilaakson lukioiden vanhat tanssivat

Vanhojen tansseja vietettiin Perhon ja Vetelin lukioilla sekä Kaustisen musiikkilukiolla perinteisin menoin.

Vetelissä lukiossa toista vuotta opiskelevien aamu alkoi esiintymällä kunnan peruskoululaisille ja päiväkoti Kivitaskun lapsiyleisölle urheilutalolla. Tanssiperinne alkoi Vetelin lukiossa vuonna 1988 ja päättyi tähän päivään, sillä lukion toiminta päättyy syksyllä 2018.

Musiikkilukion opiskelijat tanssivat useaan otteeseen ja esityksiä oli useassa kohteessa. Tanssijat kävivät Pajalan päiväkodilla, alakoululla, kunnantalolla ja hoitokodilla. Iltapäivä jatkui esityksellä Kansantaiteenkeskuksessa, jossa myös iltatanssit pidetään.

Perhossa vanhat tanssivat yleisölle kolmeen otteeseen. Aamuesitys on pienelle väelle päiväkoti-ikäisistä alakoululaisiin. Iltapäivällä tanssitaan ja lauletaan isommille koululaisille.

Jokaisen lukion vanhat esiintyvät myös iltaesityksessä kotiväelle ja suurelle yleisölle. Vetelissä vanhat tanssivat viimeisen kerran iltaesityksessä urheilutalolla, Perhossa liikuntasalissa ja Kaustisella Kansantaiteenkeskuksessa klo 18.30 alkaen.

Julkaisemme kommentit tarkistuksen jälkeen nimimerkillä tai nimellä. Käytämme nimimerkkiä, mikäli se on syötetty. Tarvitsemme nimen toimituksen käyttöön kommentin julkaisemiseksi.


Kommentit