torstai 27.4.2017 | 06:07
SÄÄ
Sää nyt
°
m/s
  ° m/s
Sääsivulle »
UUTINEN | KP24
ke 1.3.2017 klo 06:00 0

Tähtihetkiä Snellman-salissa

Keski-Pohjanmaan Kamariorkesterin konsertti "Tähtihetki" Snellman-salissa 25.2. Kapellimestari Sakari Oramo, solisti Carolin Widmann, viulu. Langgaard, Hartmann, Sibelius, Nordgren.

Anneli Carlson-Suojoki

Keski-Pohjanmaan Kamariorkesterin lauantain konsertti oli saanut todella osuvan nimen, Tähtihetki. Sillä viitattaneen ensisijassa konsertin aloitusnumeroon, mutta yhtä lailla se koskee myös solistia, kapellimestaria, orkesteria ja konsertin muitakin teoksia. Kapellimestari Sakari Oramo oli löytänyt solistiksi erinomaisen saksalaisviulistin, Carolin Widmannin, jolla oli nyt Suomen ensiesiintyminen pitkään ihailemansa orkesterin solistina.

Oli virkistävää saada kuulla alkajaisiksi ennestään tuntemattoman tanskalaissäveltäjän musiikkia. Upaaagtede Morgenstjerner (Huomaamatta jääneet aamutähdet) on Rued Langgaardin 14. sinfonian toinen osa, joka on alun perinkin tarkoitettu itsenäisenä kappaleena esitettäväksi. Oramon tulkinta oli kuin oppitunti siitä, miten jousiorkesterin tulee soida pitkissä legatoissa ja kuinka kauniit melodiankulut toteutetaan huolella ja hienovireisesti.

Carolin Widmannin solistinumerona oli saksalaisen Karl Hartmannin Concerto funebre, toisen maailmansodan ja natsi-Saksan ajan julmuuksia ja kärsimyksiä heijastava hieno teos. Viulu alkaa välittömästi soida hiljaista valituslaulua, hauraana ja ikään kuin hämmentyneenä. Konserton alkupuoli on surumielistä vuoropuhelua solistin ja orkesterin välillä, jossa tuska yltyy hetkittäin parahduksiksi ja viulun huiluäänet kirkaisuiksi. Kuulija vedetään lohduttomiin näkymiin, joita viulu tarkastelee murheellisena kommentoiden.

Nopea osa ei tuo iloa, vaan lähinnä katkeruutta ja ivaa. Musiikki on ankaraa ja voimakasta, eikä nyt käydä enää vuoropuhelua, vaan sekä viulu että orkesteri purkavat samaa angstista voimattomuuden tunnetta. Osan seesteisessä, hitaasti hiipuvassa lopetuksessa voi kuulla pientä toivonkipinää, joka kuitenkin sammuu viimeistään finaaliosan alakuloisessa koraalissa ja jousien rajuissa loppuvedoissa.

Yleisö oli hienosta tulkinnasta erittäin vaikuttunut, ja Widmann palkitsikin aplodit J.S. Bachin Sarabandella, joka kaiken synkkyyden jälkeen antoi lohtua ja toivoa paremmasta.

Paussin jälkeen Sibeliuksen Rakastava vei kuulijat valoisiin ja onnellisiin tunnelmiin. Soitto oli kevyttä ja ilmavaa, ja Oramo hyödynsi taiten musiikin tarjoamat sointimahdollisuudet. Jää hyvästi -osassa ei puolestaan jätetty käyttämättä tilaisuutta dramaattisiin väreihin, ja dynaamiset vaihtelut hivelivät kuuloaistia.

Pehr-Henrik Nordgrenin musiikin ystäville päätösnumerona kuultu Konsertto jousille on todellinen makupala. Tässä konsertissa se oli kuin sisarteos Hartmannin konsertolle, mutta siinä missä Hartmann ei näe mitään tulevaisuudentoivoa, Nordgrenin musiikissa ei vaivuta aivan yhtä pohjattomaan lohduttomuuteen. Oramon ravistelevassa ja intensiivisessä tulkinnassa keskityttiin lukuisiin soinnillisiin ja dynaamisiin detaljeihin, ja teoksen päättävät, kontrabasson hiljaiset jousenvedot puhuttelivat tälläkin kerralla.

Julkaisemme kommentit tarkistuksen jälkeen nimimerkillä tai nimellä. Käytämme nimimerkkiä, mikäli se on syötetty. Tarvitsemme nimen toimituksen käyttöön kommentin julkaisemiseksi.


Kommentit