perjantai 20.10.2017 | 15:10
SÄÄ
Sää nyt
°
m/s
  ° m/s
Sääsivulle »
#
ma 13.3.2017 klo 06:00 0

Sulavia riimejä, arktisia tarinoita

Arktinen Odysseia. Ohjaus Jarkko Lahti, esitysdramaturgia Ari-Pekka Lahti. Esiintyjät: Niillas Holmberg, Connie Kristoffersen, Anra Naw, Tuomas Rounakari. Kantaesitys Willensaunassa Kansallisteatterissa 9.3.

Anni Saari

– Tervetuloa arktisiin iltamiin, toivottaa Niillas Holmberg yleisölle sen astellessa sisään Willensaunaan.

Iltamat kuvaa hyvin Arktinen Odysseia -esityksen muotoa. Se ei ole perinteistä puheteatteria, eikä kyse ole musiikkiteatteristakaan. Esiintyjät jakavat vuorotellen tarinoitaan kertoen ja laulaen, ja niitä kuvitetaan draaman, tanssin ja äänien avulla. Tarinat ovat myyttisiä ja ikiaikaisia, mutta ne ovat myös syvän henkilökohtaisia, ja voimakkaita tunteita herättäviä.

Willensaunan tunnelma on kotoisa. Lavalla ovat vain esiintyjät, pari tuolia ja muusikko Tuomas Rounakarin soittimet. Takaseinä on kokonaan valkoista pintaa, jonne heijastetaan tekstitys ja väliin videokuvaa.

Tarinankertojia ovat saamelainen Holmberg, grönlantilainen Connie Kristoffersen sekä siperialaiseen tšuktšikansaan kuuluva Anra Naw. He eivät ole lavalla pelkästään etnisyytensä vuoksi, vaan he todella ovat taitavia esiintyjiä. Nawissa nähdään armoitettu koomikko, ja Kristoffersenin fyysinen ilmaisu grönlantilaisessa maskitanssissa on häkellyttävän taitavaa.

Musiikki ymmärretään esityksessä tarinankerronnan tapana. Aktinen Odysseia sisältää vain muutaman itsenäisen musiikkiesityksen. Niillas Holmbergin folk-kappale ei ole erityisen mieleenpainuva, mutta grönlantilaisen kansanlaulun sovitus on. Se johtuu osittain siitä, että esiintyjät laulavat sen kommandopipot päässä. Anarkiaa voi olla oman kansan ihmisoikeuksien puolustaminen.

Tärkeässä roolissa lavalla on muusikko Tuomas Rounakari, joka osoittaa taitonsa myös äänisuunnittelijana. Hän loihtii esityksessä kuhunkin tarinaan sopivan äänimaiseman, joka elävöittää sitä ja tuo sitä lähemmäs kuulijaa. On kuin kuuntelisi tarinaa leirinuotiolla.

Se, että annetaan taiteilijan puhua lavalla itsestään on harvoin hyvä idea. Arktisessa Odysseiassa näin kuitenkin on. Henkilökohtainen näkökulma tarjoaa samastumispintaa yleisinhimillisiin tarinoihin itsensä etsimisestä ja elämäntavan muuttumisen aiheuttamista ongelmista. Kivuliaan lähelle tulevat ne kokemukset, joita alkuperäiskansojen edustajilla valtion taholta on. Nawin kertomuksen jälkeen ei ole vaikea kuvitella, miltä tuntuisi luopua pienestä lapsestaan yhdeksäksi kuukaudeksi kun tämä on väkisin viety internaattiin

Tässä esityksessä jos missä henkilökohtaisesta tulee poliittista ja yksityisestä yleistä.Niillas Holmbergin soolo-osuus onkin lähellä poliittisen pamfletin muotoa. Holmberg kitaroineen kertoo saamelaisten asemasta, jossa Pohjoismailla kieltämättä on peiliin katsomista. Osuus on pitkä, eikä siinä ole mitään näyteltyä osuutta, mutta ehkä on kohtuullista, että se kuunnellaan näin. Parissa muussakin kohdassa tarinat tuntuivat pitkiltä, mutta esiintyjien taidon ansiosta niihin ei kyllästynyt.

Kaikkien kertomusten ytimessä on ihmisen käsitys omista juuristaan, alkuperästään. Kun ihminen on eksyksissä ja kaikkein heikoimmillaan, hän palaa esiäitien tai -isien neuvoihin. Myytit voivat ohjata elämää oikeaan suuntaan, ja myytit liittyvät luontoon. Alkuperäiskansojen ihmiskäsityksessä ihminen ei ole itsenäinen ja irrallinen, vaan osa yhteisöä ja luontoa. Tästä meillä olisi paljon oppimista.

Esityksen koreografi, kaustislaislähtöinen Samuli Nordberg kertoi, että vielä tammikuussa esityksestä ei ollut valmiina mitään muuta kuin valtavasti harjoituksista ja työpajoista kertynyttä materiaalia. Sitä koottiin esitykseksi yhdessä koko työryhmän kesken.

Työryhmälähtöisyys voi teatterissa helposti johtaa puolivillaiseen tulokseen, mutta Arktinen Odysseia onnistuu. Ohjaaja Jarkko Lahti ja dramaturgi Ari-Pekka Lahti ovat puristaneet kertomukset muotoon, jossa niistä tulee vahvaa tekstiä eikä jutustelua. Iltama-ajatuksen ansiosta myös esityksen muoto toimii. Se mahdollistaa hyvin erilaisten kohtausten sisällyttämisen samaan näytökseen. Yleisö sekä nauroi että itki.

Kieliasia on myös ratkaistu hienosti. Esiintyjät puhuvat suomea, englantia, saamea, inuiittia ja venäjää, ja teksti on heijastettu seinälle kulloinkin tarvittavilla kielillä. Sen seuraaminen oli vaivatonta, vaikka kaikki puhutun kielen vivahteet eivät tietysti käännökseen välity. Ne voi kuitenkin kuulla, vaikka ei kieltä ymmärtäisikään. Esitys olisi menettänyt valtavasti, jos kaikki tarinat olisi kerrottu samalla kielellä.

Arktinen Odysseia on esitys, jossa esiintyjien ja yleisön yhteinen kokemus aidosti toteutuu. "Mä en halua lähteä pois täältä, en halua että tämä loppuu", totesi joku yleisössä esityksen loputtua. Arktisen Odysseian näkökulma onkin rakentava. Jäljelle jää ajatus siitä, että täällä ollaan yhdessä. Vaikuttava kokemus.

On merkittävää, että Kansallisteatterissa kuullaan alkuperäiskansojen kokemuksia. Se on merkittävää aina, mutta ehkä vielä enemmän juuri nyt, kun 50 metrin päässä Kansallisteatterista on teltta, jossa Suomen lipulla ja leijonalla vaaditaan rajoja kiinni ja Ilja Janitskinia Suomen presidentiksi. Kysymykset kansallisuudesta, identiteetistä ja oikeuksista ovat polttavan ajankohtaisia. Hienoa, että niitä voidaan käsitellä niin kuin Arktisessa Odysseiassa.

Julkaisemme kommentit tarkistuksen jälkeen nimimerkillä tai nimellä. Käytämme nimimerkkiä, mikäli se on syötetty. Tarvitsemme nimen toimituksen käyttöön kommentin julkaisemiseksi.