sunnuntai 30.4.2017 | 06:17
SÄÄ
Sää nyt
°
m/s
  ° m/s
Sääsivulle »
UUTINEN | KP24
ma 10.4.2017 klo 06:00 0

Tapio Helanderin kiehtova tarina, raskas tyyli

Tapio Helander: Ylämies. 343 s. Mediapinta, 2016.

Leena Ahlholm

Ylivieskan kulttuurikeskuksen johtajan paikalta eläköityneen Helanderin toinen romaani Ylämies kantaa alaotsikkoa Kronikka Otto Enwaldin itse tehdystä elämästä. Päähenkilö teki kaksi taiteilijan uraa ja kantoi hiuksissaan kolmenkymmenen karhun voimavaroja.

Oton syntyi vuonna 1908 ja kuoli 2009 kasvavan tehdaskaupungin Harjulla. Elämäntarinan ohessa tulee kerrotuksi historiaa ja paljon ihmiselon peruskysymyksistä siantaposta rauhanaatteeseen, kristinuskoon ja sosialismiin.

Siantappo oli Oton isoisän ammatti. Isä Nikolai työskenteli puuvillatehtaan pajassa. Hän jaksoi saarnata rauhasta sekä uskon ja sosialismin yhdistämisestä. Äiti Ida työskenteli tehtaassa puolaajana. Oton vanhempien toiveikas elämänasenne kesti sotien ja myllerrysten keskellä.

Vanhemmat rakastuivat keväisenä juhlapäivänä, iloisina puolalaisen masurkan soidessa. He ajattelivat, että onnellisuuden tavoittelussaan ihmisen pitää tehdä onnelliseksi myös muita.

Vanhempien unelmoinnin seurauksena: ”hän, Ottokin oli saanut tämän onnentavoitteluun liittyvän kyvyn eräänlaisena perintönä osakseen ikään kuin velvoittavana kutsumuksena tuottaa sitä samaa tunnetta muille, jonkalaista hän, Ida ja hän, Nikolai olivat keskenään tunteneet, hän, Kaisa kertoi. Ehkä se oli siinä. Elämänjärjestyksen lyhyt oppimäärä…”

Isä Nikolain saarnaaminen pakarin nurkassa toistuu usein, mutta erityisesti hänen filosofiansa tiivistyy lopussa.

Nikolai ei ole mukana sisällissodassa, jonka uhrit ja pitkä vankijono ovat Harjun elämää. Keskusteluissa Punapappi-Kemppaisen kanssa hän tulee siihen tulokseen, että kaikille parasta olisi elää sovussa keskenään, sillä vain rauha vie ihmistä eteenpäin.

Otto tekee urotöitä jo lapsena ja nuorena. Pitkän ja voitokkaan sirkustaiteilijan uran hän luo Pariisissa. Lukijan mielessä Harju sijoittuu Tampereelle, vaikkei kahden järven äärelle kasvavaa teollisuuskaupunkia nimetä.

Vanhana Otto palaa Suomeen ja kaivertaa 20 vuotta honkapylväisiin reliefejä. Ne kertovat Harjun ihmisten elämään vaikuttaneista, mieliä kuohuttavista ja ainutkertaisista tapahtumista. Tästä ”itse tehdystä elämästä” eli ITE-taiteestaan hän pystyttää pylväspuiston, jota turistijoukot käyvät ihmettelemässä.

Vaikka Otto oli vuosikymmenet ulkomailla, hän kuuluu tiiviisti kotipaikkansa yhteisöön ja isän puoleiseen sukunsa. Näiden tarinoita toistetaan Oton vaiheiden ohessa. Toisto voi olla tehokeino, mutta tässä teoksessa se menee yli. Esimerkiksi Oton syntymä kerrotaan turhankin moneen kertaan.

Kuten lainauksesta näkyy, Helander käyttää hän-sanaa kuin artikkelina nimien edessä. Se tuntui häiritsevältä. Erikoista kertojaratkaisua toistetaan myös alati tyyliin: ”hän, Kaisa kertoi”.

Oton elämäntarina kiehtoo. Tekstissä on mielikuvitusta ja kiinnostavia tapahtumia. Siinä on tärkeää elämänviisautta, kuten taiteen onnellisuutta tuovan merkityksen korostaminen. Mutta, mutta tyyli on raskasta, kun toistelun lisäksi kappaleet ovat pitkiä ja lauseita ketjutetaan rimpsuiksi.

Tampereella asuva Helander on kirjoittanut kouluvuosista lähtien. Hän opiskeli kirjallisuustiedettä, kulttuurihistoriaa ja filosofiaa Turun yliopistossa sekä kulttuurihallintoa Helsingin yliopistossa. Hän toimi Ylivieskan kulttuurihallinnossa vuosikymmenet. Ohella hän opetti sanataidetta lapsille ja aikuisille. Helander sai Pro Ylivieska -mitalin vuonna 2014.

Julkaisemme kommentit tarkistuksen jälkeen nimimerkillä tai nimellä. Käytämme nimimerkkiä, mikäli se on syötetty. Tarvitsemme nimen toimituksen käyttöön kommentin julkaisemiseksi.


Kommentit