perjantai 20.10.2017 | 15:31
SÄÄ
Sää nyt
°
m/s
  ° m/s
Sääsivulle »
#
pe 21.4.2017 klo 12:04 0

Sievi säilyttämässä hallintoelinten koot

Sievin nykyinen valtuusto evästi virkamiehiä kunnan hallintosäännön uudistamiseen. Kunnanhallituksen ja keskeisten lautakuntien runsaat paikkamäärät ovat todennäköisesti säilymässä, mikä mahdollistaisi seitsemän koulupiirialueen äänen kuulumisen jatkossakin sieviläisessä päätöksenteossa.

Kunnanhallitus on Sievissä nykyisellään yhdeksänjäseninen, saman verran on vapaa-aikalautakunnassa jäseniä ja koululautakunnassa, teknisessä on seitsemän jäsentä ja ympäristölautakunnassa samoin. Vapaa-aikalautakunnan suurta jäsenmäärää selittää se, että tehtäviin kuuluvat myös työllistämisasiat.

Sievin kunnanhallitusten jäsenten valitsemiseen ei ole sellaista pakkoa, että valittujen pitäisi olla valtuutettuja. Esimerkiksi nykyisen kunnanhallituksen toinen varapuheenjohtaja, yrittäjä Terhi Vähäsalo ei ole valtuutettu.

Julkaisemme kommentit tarkistuksen jälkeen nimimerkillä tai nimellä. Käytämme nimimerkkiä, mikäli se on syötetty. Tarvitsemme nimen toimituksen käyttöön kommentin julkaisemiseksi.