torstai 22.6.2017 | 17:28
SÄÄ
Sää nyt
°
m/s
  ° m/s
Sääsivulle »
ma 8.5.2017 klo 07:00 0

Sähköauto taipuu yhä heikosti lomamatkalle

Sähköauto ja Suomen olosuhteet ovat edelleen haastava yhdistelmä. Volkswagen e-Golfin akut riittävät varmimmin arkiajoihin kotiympäristössä.
Vesa Eskola, teksti ja kuvat

200 kilometriä. Se oli sähkö-Golfille luvattu toimintamatka ennen mallin päivitystä.

Arkiajoissa harva pääsi kovin lähelle edes tuota lukemaa, ja talvipakkasilla ajomatka kutistui usein jopa puoleen luvatusta. Sähköiset kilometrit riittivät kyllä arkiajoihin, mutta Suomessa auton pitää taipua aika paljon muuhunkin.

Nyt Volkswagen on päivittänyt e-Golfin akut, ja toimintamatka on kasvanut puolella; sitä on 300 kilometriä.

Hyvä uutinen on myös se, että kehittyneen teknologian ansiosta akusto on saman kokoinen kuin ennen. Tavaratila ei ole siis kutistunut. Toki akusto painaa hieman aikaisempaa enemmän.

Sähköautossa kuljettajan ajotavalla on suurempi merkitys kulutukseen kuin polttomoottoriautossa, joten pihistelevää ajotyyliä kannattaa treenata.

Sopivasti ennakoimalla, kaasupolkimen maltillisella käytöllä sekä ennen kaikkea jarrutusenergian oikeaoppisella hyödyntämisellä on mahdollista päästä melko lähelle ilmoitettua toimintamatkaa.

Koeajolla Mallorcalla noin 20 asteen lämmössä pääsimme taajamavoittoisessa ajossa jopa ilmoitettujen kulutuslukemien alle.

Ajossa e-Golf miellyttää pehmeydellään. Teho kasvoi 136 hevosvoimaan, ja auto kiihtyy 1-vaihteisen automaatin avulla eleettömästi mutta yllättävän ripeästi – kun ottaa huomioon, että pelkkä akusto painaa yli 300 kiloa.

Maksimivääntö on onneksi dieselmäinen ja se on käytössä heti kun kaasupolkimen runttaa pohjaan. Satasen vauhtiin päästään 9,6 sekunnissa, ja myös ohituskiihtyvyys on kunnossa.

Nopeuden arviointi on tosin hieman haastavaa, kun auton voimalinjasta kuuluu vain vaimeaa ujellusta.

Mutkissa e-Golf on vakaa, koska akuston takia auton painopiste on hyvin alhaalla. Alakerta on muutenkin tukevan tuntuinen. Jousitus on kuitenkin hyvin tehtäviensä tasalla ja tasoittelee kulkua kuoppaisemmallakin tiellä.

Yli 42 000 euron hintaisena e-Golf ei ole halpa, joskin sähköauton käyttö on edullisempaa kuin polttomoottorilla pöristely.

Onneksi hinnassa on veroa ”vain” 1 512 euroa. Tämä ilahduttaa suomalaista luonnetta: verottajalle ei haluta antaa yhtään euroa liikaa.

Monissa maissa sähköautoja tosin tuetaan, joten pienenkin veron maksamisen voi kyseenalaistaa. Autoilun päästöjähän pitäisi kuitenkin vähentää.

Sijoitetulle rahalle saa hyvän vastineen, sillä e-Golf on kattavasti varusteltu. Erityisesti älytekniikan ystäviä hemmotellaan, sillä vakiona ovat muun muassa näyttävä sekä käden eleitä tunnistava 9,2-tuumainen Discover Pro -multimedialaitteisto, Online-palvelut ja runsaat älypuhelinliitännät.

Mukavuusvarusteista vakiotasoon kuuluvat esimerkiksi lämmitettävä tuulilasi, mukautuva vakionopeussäädin sekä Comfort-istuimet.

Näillä eväin matkan teko maittaa, ja maittaisi yhdellä istumalla pidemmällekin kuin auton toimintamatka joustaa.

Tekniikka

Volkswagen

e-Golf

Teho 100 kW (136 hv)/ 290 Nm

Yhd. kulutus 12,7 kWh/ 100 km

CO2-päästöt 0 g/km

Huippunopeus 150 km/h (rajoitettu)

Pituus/leveys/kork. 427/180/148,2

Paino/akseliväli alk. 1 615 kg/262 cm

Tavaratila 341 l.

Renkaat 205/55 R16

Käyttöetu/vapaa autoetu 675/645 e/kk

Hinta 42 282 euroa

PLUSSAA

Pidentynyt toimintamatka, tuntuu tavalliselta autolta, hiljaisuus ajossa

MIINUSTA

Latauspiuhojen kanssa pelleily, pikalatausverkoston niukkuus

ARVIO

HHHH
Uusi e-Golf jää oman lajinsa viimeiseksi

Vesa Eskola

Volkswagen Golfit ovat aina tuntuneet lähes samalta, on niiden käyttövoimana ollut sitten bensa, diesel, maakaasu tai sähkö.

Tähän on kuitenkin tulossa muutos, kun Volkswagen saa liikenteeseen ensimmäiset uuden sukupolven sähköautot ensi vuosikymmenen alussa.

Volkswagen on liittynyt sähköautokisaan takaa-ajajana, mutta vauhti on kiihtyvä. Konserni kehittää parhaillaan kokonaan uutta ja sähköisille voimalinjoille suunniteltua MEB-pohjalevyä, jonka päälle tulevat sähköautot kasataan.

Uudet VW-sähköautot tulevat saamaan myös tuoreen ja polttomoottorilla käyvistä Volkswageneista poikkeavan ilmeen.

Uuden perusrakenteen
tuomista mahdollisuuksista on saatu jo esimakua parinkin konseptiauton muodossa.

Ensimmäisenä näistä esiteltiin Budd-e reilu vuosi sitten. Viime syksynä Pariisissa puolestaan nähtiin I.D-nimen saanut tulokas.

I.D. on hieman nykyistä Golfia pienempi, mutta tarjoaa avaramman matkustamon. Akun kapasiteetin luvataan riittävän aluksi 400 kilometrin ajoon, josta ajomatkaa parannetaan nopeasti jopa 600 kilometriin. Tuotantoon I.D. on tarkoitus saada vuonna 2020.

Detroitin autonäyttelyssä tämän vuoden alussa nähtiin samalle perusrakenteelle kasattu I.D.Buzz, ja Shanghaissa muutama viikko sitten I.D.Crozz. Jälkimmäisen valmistus alkaa jo 2020.

Julkaisemme kommentit tarkistuksen jälkeen nimimerkillä tai nimellä. Käytämme nimimerkkiä, mikäli se on syötetty. Tarvitsemme nimen toimituksen käyttöön kommentin julkaisemiseksi.


Kommentit