maanantai 23.10.2017 | 08:58
SÄÄ
Sää nyt
°
m/s
  ° m/s
Sääsivulle »
#
su 13.8.2017 klo 05:00 0

Huumeiden testausverkosto vaatii lakimuutoksen

Juho Peltoniemi

A-klinikkasäätiön suunnittelema huumeiden testauspisteverkosto ei toteudu tänä vuonna.

Lännen Media uutisoi maaliskuussa, että Suomeen suunnitellaan testauspisteitä, joissa käyttäjä pystyisi analysoimaan hallussaan olevan aineen laboratoriossa. Näin voisi varmistua siitä, mitä katukaupasta ostettu huume sisältää.

– Hanketta ei voi toteuttaa nykyisen huumausainelain puitteissa. Lakiin ei ole kirjattu lainkaan huumehaittojen vähentämistä, vaan ainoastaan pyrkimys käytön estämiseen, kertoo Muunto-hankkeen projektikoordinaattori Miina Kajos.

Ehkäisevän päihdetyön laki ei puolestaan salli huumeiden käsittelyä osana haittojen vähentämistä. A-klinikkasäätiö on alkanut valmistella työtä, joka tähtää huumausainelain muutokseen.

– Käytännössä muutos ei olisi suuri, sillä menetelmänä huumausaineiden testaaminen (laboratoriossa) vastaa neulojen vaihtoa, tartuntatautitestauksia ja muita toimenpiteitä joita jo tehdään.

Testausmahdollisuus on käytössä esimerkiksi Alankomaissa, Espanjassa, Isossa-Britanniassa ja Itävallassa.

Kajos kertoo, että laboratoriotestejä tarjoamalla voitaisiin ehkäistä kaikkein vaarallisimpien muuntohuumeiden käyttöä. Muista maista saatujen kokemusten mukaan testaus saattaa muuttaa ihmisten päätöstä aineiden käytöstä.

Kajos kuitenkin uskoo, että hanke herättää vastustusta. Tullin valvontajohtaja Mikko Grönberg epäili Lännen Median haastattelussa maaliskuussa, että huumekauppiaat saattaisivat yrittää käyttää testausta myynnin edistämiseen.

Tarkastuspisteet tarjoaisivat tilannetietoa uusista huumeista myös viranomaisille.

Kajos sanoo, että testausmahdollisuuden tulisi koskea myös paljon yleisemmin käytettyjä "perinteisiä" huumausaineita. Katukaupassa liikkuu perinteisinä huumeina myytäviä aineita, jotka sisältävät mahdollisesti paljon vahvempia ja vaarallisempia muuntohuumeita.

Palveluiden piiriin pyrittäisiin houkuttelemaan myös viihdekäyttäjät.

Julkaisemme kommentit tarkistuksen jälkeen nimimerkillä tai nimellä. Käytämme nimimerkkiä, mikäli se on syötetty. Tarvitsemme nimen toimituksen käyttöön kommentin julkaisemiseksi.