SÄÄ
Sää nyt
°
m/s
  ° m/s
Sääsivulle »
#
to 7.12.2017 klo 07:37 0

Olli Lindholm suomesta: hieno kieli laulaa pitkiä melodisia rivejä

Mikko Pulliainen

Yö-yhtyeen laulaja Olli Lindholm luonnehti Linnan juhlissa Lännen Median pyynnöstä suomen kieltä ammattinsa kannalta.

– Suomi on kaunis ja uniikki kieli. Rytmisesti vähän hankala, mutta kun on pitkiä melodisia rivejä, se on hieno kieli laulaa.

Lindholm oli Linnan juhlissa toista kertaa. Edellisen kerran kutsu tuli vuonna 2008, kun Lindholm voitti Iskelmä-Finlandian.

Porilaislähtöinen muusikko on asunut pitkään Tampereella. Millainen kulttuurishokki oli lähteä Porista Tampereelle?

– Ei juuri minkäänlainen. Muutin vuonna 1986, kun olin 22-vuotias, tyttöystävän perään. Se oli Pori-rockin kuuminta aikaa, ja oli kiva lähteä. Nyt en haluaisi Poriin tai muuallekaan lähteä Tampereelta, se on minun paikkani.

Lindholm kertoi tapaavansa juhlissa tuttavia, syövänsä "huikopalaa" ja lähtevänsä juhlien päätyttyä suoraan Tampereelle.

Julkaisemme kommentit tarkistuksen jälkeen nimimerkillä tai nimellä. Käytämme nimimerkkiä, mikäli se on syötetty. Tarvitsemme nimen toimituksen käyttöön kommentin julkaisemiseksi.