keskiviikko 17.10.2018 | 06:56
UUTINEN | KP24

Sievi FS jatkoi voittoputkeaan

la 13.1.2018 klo 18:15

Sievi FS kartutti pistetiliään miesten futsal-liigan runkosarjassa, kun kevään ensimmäisessä kotiottelussa tamperelainen PP-70 taipui maalein 6–2.

Ottelun avausmaali syntyi jo vajaan kahden minuutin pelin jälkeen, kun PP-70:n Jerry Sipilä viimeisteli Matias Hovin syötöstä.

Sievi tuli muutamaa minuuttia myöhemmin tasoihin, kun Henri Heikkilä onnistui harhauttamaan vastustajan puolustuksen. Ensimmäinen jakso päättyi lukemiin 2–1, kun Radik Akhmetkhanov iski vapaapotkun verkkoon.

Toisen jakson alussa Rami Tirkkonen vei kotijoukkueen 3–1-johtoon. Sievi ratkaisi ottelun käytännössä jakson puolivälissä tekemällä kolme maalia puolentoista minuutin sisään.

Nikola Erceg laukoi lukemiksi 4–1, ja heti perään Juho Alasuutari venytti johdon 5–1:een. Aikalisän jälkeen Erceg iski toistamiseen. Reilu minuutti ennen pelin loppua PP-70:n Pauli Pylvänäinen kavensi loppunumeroiksi 6–2.

#

Julkaisemme kommentit tarkistuksen jälkeen nimimerkillä tai nimellä. Käytämme nimimerkkiä, mikäli se on syötetty. Tarvitsemme nimen toimituksen käyttöön kommentin julkaisemiseksi.


Kommentit

Lounastori
Lounaspaikat tänään

Fingerpori